Nikkiboxin arkistoista: puheenjohtajan valinta

Helsinki Squash Rackets Clubin puheenjohtaja Ilmari Vikström kahlasi läpi Nikkiboxin arkistoa ja valitsi sieltä hänen mielestään mieleenpainuvimman artikkelin uudelleen julkaistavaksi.


Nikkiboxin toimitus pyysi minua valitsemaan arkistosta yhden minuun erityisesti vaikutuksen tehneen artikkelin. Tutustuin mittavaan Nikkiboxituotantoon, joka on upeaa luettavaa ja saatavilla kerhohuoneessa. Minulle mieleenpainuvin artikkeli on Risto Nikun kirjoittama ja se löytyy Nikkiboxin numerosta 5/1982. Artikkeli esittelee Kale Leskisen ja se kuuluu Keijo Kiukkolan ideoimaan ja nimeämään juttusarjaan, jossa haastatellaan tuttuja tuntemattomia. Artikkeli on sarjan viides kuten otsikon ’V’ osoittaa.

Kale Leskisen pelaajaesittely puhuttelee minua useasta syystä. Kertomus alkaa nuorukaisten keskinäisestä kilpailusta, johon moni meistä löytää samaistumispinnan. Lämmin kaveriporukan keskinäinen kilpailu on kuin lämpimästä maanpinnasta nouseva termiikki, joka nostaa moottoritonta purjelentokonetta yhä korkeammalle taivaalle. Ystävät ja kilpatoverit pitävät meidät lajin parissa vuodesta toiseen sekä motivoivat harjoittelemaan yhä paremmiksi pelaajiksi.


Heti tarinan alun jälkeen Kaleen iskenyttä squashkuumetta alettiin hoitamaan (fyysisen harjoittelun lisäksi) lukemattomilla pään sisäisen harjoittelun tunneilla ja muiden otteluiden analysoinnilla. Tämä alleviivaa sitä faktaa, että squash vaatii pelaajalta fyysisten ominaisuuksien lisäksi paljon myös peliälyn ja henkisen valmistautumisen saralla. Myöhemmin olosuhteet veivät Kalen hetkeksi jopa toiseen seuraan, mutta paluu meidän seuramme riveihin oli tähtiin kirjoitettu.


Kuten tiedämme, vielä nykyäänkin Kalen voi tavata Talin squashkentillä hiomassa niitä perusasioita, joista nykyajan ammattilaistenkin peli lopulta muodostuu. Tästä huokuu ymmärrys ja tietynlainen nöyryys pelin kirjoittamattomia lainalaisuuksia kohtaan: edes viiden vuosikymmenen harjoittelulla ei voi tulla liian hyväksi linjan lyöjäksi!


Teksti: Ilmari Vikström

Kuva: Ville Nikunen


 

Nikkiboxi Lokakuu 1982 nro 5

Risto Niku



TUTTU TUNTEMATON V


Sarjamme edettyä vaiheeseen, joka tuo mieleen sökön (neljä korttia on nähty ja viidettä odotetaan), toimitus kiskaisee hihastaan varsinaisen valttikortin – Kale L E S K I S E N ! Siinä meillä on mies, jonka kaikki tuntevat mutta jonka ympärillä silti leijuu tietty salaperäisyyden verho. Mitäs tässä muuta kuin raottamaan verhoa!


Tarina alkaa tästä: lokakuussa 1970 astelee Lönkan vanhalle hallille, Suomen ainoalle, kolme Tehtaanpuiston yhteiskoulun oppilasta, Tuure Vilamo, Arno Puhk ja Kale Leskinen. Kaksi edellistä ovat kokeilleet uutta squash-nimistä peliä ja lupaavat rökittää kaverinsa, joka on muissa lajeissa taitavampi. Tunnelmaa nostaa Spede Pasanen, joka on samaan aikaan pelaamassa, ja hyvin hän silloin pelaakin.


Tarina jatkuu näin: Tuure ja Arno rökittävät Kalen, mutta se on tässä sivuseikka. Tärkeämpää on, että he tulivat näin houkutelleeksi squashin pariin 16-vuotiaan lahjakkuuden, joka löysi tästä pelistä omansa. Siitä alkoi suhde, joka yhä jatkuu.

Squash veti Kalea kuin magneetti. Hän ilmestyi hallille heti koulutuntien jälkeen kirjat kainalossaan, kärkkyi vapaita kenttiä ja meni kotiinsa vasta iltamyöhään. Ilta illan jälkeen, viikosta toiseen.


”Katselin loputtomasti toisten pelaamista”, Kale muistelee. ”Kolmoskentän parvekkeelta seurasin Pokun, Rogerin, Petterin ja muitten pelaamista. Panin merkille, mitkä lyönnit tehosivat ja mitkä eivät. Se oli ainoa tapa oppia, kun oppikirjoja ei ollut eikä kukaan neuvonut. Omaksuin hyvät lyönnit ja unohdin huonot. Mahdottomasti aikaa siihen kului: kaiket päivät yhdestä iltapäivällä iltakymmeneen. Muut kaverit pyörivät kartsalla, mutta minulle tämä jotenkin sopi. Näin pääsin sisälle squashiin, itseopiskelun kautta.”


Itseopiskelija Leskinen nousi kuin raketti maan squash-taivaan harvahkojen tähtien joukkoon. Aloitettuaan, kuten sanottu, lokakuussa hän selviytyi jo seuraavana keväänä SM-kisoissa kolmanneksi. ”Silloin oli tietenkin helpompi päästä pinnalle kuin nyt”, Kale vähättelee. Kuitenkin hän pitää yllättävänä sitä, että 70-luvun alussa muodostunut kärkijoukko Matti Saarelalla vahvistettuna on pysynyt pinnalla vuodesta toiseen: ”Oli onni, että meitä oli 5-6 squashiin sopivaa tyyppiä. Pidimme tasoa yllä pelaamalla toistemme kanssa, ja tästä joukosta saatiin aina kasaan kunnon edustusjoukkue EM-kisoihin. Näin Suomi pysyi hyvin mukana kansainvälisessäkin kehityksessä.”


Kale Leskisen harjoittelun kannalta oli merkittävä parannus, kun Clubi avattiin 1972. Vähän myöhemmin Kale oli mukana perustamassa HSRC:tä, jonka kerhoiltoja ja sarjakilpailuja hän kiittää vielä vuosien takaakin. Mutta vaikka Timi Lampen halli-isäntänä antoi pelata vapaita vuoroja, Kale jouti edelleenkin odottelemaan tuntikausia harjoittelumahdollisuuksia.


”Pelkästään tämän takia muutin seuraa 70-luvun lopulla. Espoolainen seura lupasi viikoittaiset vakiotunnit harjoittelua varten, mikä seitsemän vuoden halleilla kärkkymisen jälkeen tuntui todella hienolta. Se tarjous oli pakko hyväksyä.”


Sitten valmistui Tali. Harjoittelun edellytykset paranivat myös HSRC:ssä ratkaisevasti ja Kale palasi vanhaan tuttuun seuraansa. Ympyrä oli sulkeutunut.


”Olen aina pitänyt squashista, jopa hullun lailla”, Kale tilittää. ”Olen uhrannut sille hirvittävän paljon, mutta olen myös saanut siltä paljon – kavereita, kokemuksia, menestystä. Nyt olen 28-vuotias, mutta en ole loppuun palanut. Takavuosina näet pärjäsi vähemmällä kuin nyt, ja laiskana miehenä tyydyin minimiharjoitteluun. Fyysinen panostus tuli mukaan vasta kaudella 80-81, jolloin en tehnyt muuta kuin pelasin squashia. Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen on taktiikan kehittämisen ohella tarkoitus kiinnittää huomiota tuohon fysiikkaan, lyöntinihän ovat parhain puoleni. Pelaamista aion jatkaa niin kauan kuin paikkani kestävät.” – Kestämistä Kalella onkin: rustottuma sääriluussa vaikeuttaa liikkumista (konttaamista hän ei voi yrittääkään), eikä viimekeväinen nilkkavamma ole vieläkään parantunut. Mutta tällaisiin vaivoihin kuulemma tottuu…


Kale Leskinen on siis katsellut ja pelannut squashia 12 vuotta. Mahtavimpina elämyksinä hänen mieleensä ovat jääneet voitto Irlannista 1978, jolloin Suomi nousi Hollannin EM-kisoissa neljänneksi, ja omat EM-kisamme Helsingissä. Makein henkilökohtainen voitto oli Irlannin ykkösen David Gotton päänahka edellä mainituissa Hollannin kisoissa.


”Kovin vastustajani on ollut Ross Norman, jonka kohtasin vuosi sitten Göteborgissa. Hänestä näkyi selvästi ammattilaisten perusvarmuus, ei milloinkaan virhelyöntejä. Ammattilaiset pelaavat jopa 40 lyönnin palloja, kun meillä pallo useimmiten ratkeaa 5-6 lyönnillä. Kun ammattilainen lyö stopparin, hän lyö sen hyvin – jos hän ei pysty lyömään sitä hyvin, hän odottaa parempaa tilaisuutta.


Mutta on ammattilaistenkin kesken isoja eroja. Kun Gamal Awad, todella kova egyptiläinen, pelasi Geoff Huntia vastaan British Openissa, hän räpiköi kuin aloittelija – niin hirmuisen varma oli Hunt.”

Sanoo Kale Leskinen, still crazy after all these years.



101 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Pääkirjoitus